Etsi Tuotteet

Etsi Valmistajat

Etsi Kestävät ratkaisut

5.4.2023 | 13.56

100 vuotta teknistä kauppaa Suomessa

Christian Bernerin tarina alkoi 125 vuotta sitten Göteborgissa. Vain 20-vuotias nuori mies perusti nimeänsä kantavan Christian Berner AB:n ajatuksenaan tuoda maahan teknisiä laitteita Göteborgin panimoille. Yritys menestyi ja oli aika laajentaa toimintaa myös muualle pohjolaan. Tänä vuonna juhlitaan Suomen Christian Berner Oy:n satavuotista taivalta yhtenä Suomen johtavista teknisen kaupan yhteistyökumppaneista.

 

Christian Berner Oy:n satavuotista historiaa muuttuvassa Suomessa

Satavuotinen taival on pitänyt sisällään merkittäviä muutoksia teknisellä alalla, mutta myös maailma on ollut murroksessa. Panimoteollisuuden lisäksi tekninen kauppa on laajentunut useille eri teollisuudenaloille teknisen kehityksen tuomien uusien mahdollisuuksien myötä.

Christian Berner on aina ollut ajan hermolla. Sadan vuoden historia on muokannut Christian Berner Oy:stä yrityksen, joka tarjoaa teknisiä ratkaisuja, asiantuntemusta ja vahvaa osaamista asiakaslähtöisellä asenteella. Tänä päivänä kestävän kehityksen arvot ja vastuullinen toiminta on Christian Bernerin toiminnan ohjenuora – tarjoamme ratkaisuja, jotka edistävät ympäristön kannalta kestävää kehitystä.

Emme tiedä, mitä seuraavat 100 vuotta tuo tullessaan, mutta on hyvä tuntea historiansa kehittyäkseen.

 

 

Christian Berner Oy perustettiin. Ruotsalainen panimomestari Werner Söderström työskenteli Göteborgissa Christian Berner AB:n palveluksessa. Hän siirtyi Helsinkiin ja käynnisti Christian Berner Oy:n toiminnan lokakuussa 1923. Myynti keskittyi lähinnä panimoteollisuuden koneisiin ja maltaisiin.

Suomessa elettiin itsenäistymisen jälkeistä aikaa presidenttien Kaarlo Juho Ståhlbergin ja Lauri Kristian Relanderin johdolla. Suurin osa väestöstä asui maaseudulla, mutta kaupungistuminen alkoi. Lentävä suomalainen Paavo Nurmi juoksi itsensä maailmankartalle ja Yleisradio aloitti toimintansa.

Myös elinkeinoelämässä oli uusi aika ja kansallista identiteettiä rakennettiin itsenäisessä Suomessa. Suomessa elettiin kieltolain aikaa, joka oli panimoteollisuudelle raskasta. Oluen alkoholipitoisuutta laskettiin alle kahden prosentin kustannusten ja verojen kasvaessa samanaikaisesti. Suomen Panimoteollisuudessa oli vajaa 60 panimoa, joista suurin oli Sinerbrychoff.

 

Vuosikymmen oli haastavaa aikaa ja maailmanlaajuinen lama näkyi myös Suomessa. Kaupungistuminen kasvoi, samoin myös teollistuminen. Kaupunkikuva muuttui: autoja oli katukuvassa yhä enemmän, työläiskortteleita rakennettiin ja ihmiset maaseudulta lähtivät enenevässä määrin kaupunkiin leveämmän leivän perään. Maaseudulla elämä jatkui kuitenkin entisellään, kyläteillä mentiin hevoskyydillä ja elinkeino saatiin pääasiassa maataloudesta ja palvelualalta.

Kieltolaki kumottiin 1931, mutta Suomen panimoteollisuus paini yhä korkeiden valmisteverojen kanssa. Osa tuottajista siirtyi kaljan tai vedentuotantoon, osa lopetti toimintansa kokonaan. Lisäksi ohraa alettiin viljellä ja kauppamallastamot lisäsivät tuotantoaan. Ohran ja maltaiden myynti loppui Christian Berner Oy:n osalta ja keskityttiin teknisiin koneisiin ja laitteisiin.

Elettiin pulan ja pelon aikakautta. Toinen maailmasota käynnistyi vuosikymmenen loppupuolella. Presidentteinä näinä vaikeina aikoina Suomea luotsasivat Pehr Evind Svinhufvud ja Kyösti Kallio.

 

Maailmansota kosketti kaikkia: yksilöitä, kansaa, yhteiskuntaa ja teollisuutta. Iso osa suomalaisista palveli rintamalla ja kotirintamalla kamppailtiin elinkeinon ja selviytymisen puolesta. Suomessa taisteltiin peräänantamattomasti useamman valtiopäämiehen johdolla. 1940-luvulla valtaa pitivät presidentit Risto Ryti, Carl Gustaf Emil Mannerheim ja Juho Kusti Paasikivi.

Sodan päättyessä alkoi jälleenrakentamisen aika. Runneltu Suomi joutui maksamaan jättimäiset sotakorvaukset, mutta yhteiskunnan nostaminen käynnistyi sisukkaan kansan toimesta. Rintamamiestaloja rakennettiin, mutta myös teollista tuotantoa heräteltiin rankkojen sotavuosien jälkeen. Myös Christian Berner Oy:n sotavuosien aikainen vähäinen toiminta sai uutta eloa ja vuosikymmenen loppupuolella konekauppa virkistyi.

 

Kaupungistuminen vahvistui, nuorisokulttuuri kukoisti, rock ’n’ roll raikasi ja kansainväliset vaikutteet valtasivat Suomen. Markkinoille tuli televisio, Coca-Cola ja purukumi. Helsingissä pidettiin vuonna 1952 kesäolympialaiset, Miss Universumiksi kruunattiin Armi Kuusela ja Siiri "Äitee" Rantanen hiihti olympiakultaa Cortinassa 1956.

Presidentti Urho Kaleva Kekkonen aloitti pitkän valtakautensa vuonna 1956 presidentti Juho Kusti Paasikiven jälkeen.

Vuosikymmen oli täynnä mahdollisuuksia. Kieltolaki poistui ja säännöstelyt helpottivat. Myös suomalainen teollisuus ja design saavuttivat kansainvälistä huomioita. Suomen tunnetuin elokuva, Edvin Laineen ohjaama Tuntematon sotilas keräsi katsojia 200 miljoonan markan edestä.

Voimakas teollistuminen vaikutti myös Christian Berner Oy:n toimintaan: yritys otti merkittävän askeleen useita teollisuudenaloja palvelevaksi teknisen kaupan yritykseksi.

 

Vuosikymmen toi tullessaan radikaaleja muutoksia. Alkoi valtava muuttoaalto maaseudulta kaupunkeihin ja Ruotsiin, keskiolut vapautettiin ja nuoriso kapinoi. Elettiin Kekkosen aikaa, tehtiin rahauudistus ja liityttiin vapaakauppajärjestö EFTA:n liitännäisjäseneksi 1961 ja OECD:n jäseneksi 1968.

Muutoksia oli myös mediarintamalla. Ensimmäinen Upo väritelevisio näki päivänvalon Saloran tehtailla ja presidentin uudenvuoden puhe 1969 aloitti väritelevision valtakauden. Hiihtokisoissa jylläsivät Veikko Hakulinen ja Eero Mäntyranta.

Suomi eli erittäin voimakasta teollistumisen aikaa. Paperiteollisuuden tuotteista tuli merkittävin vientiartikkeli, mutta myös koneiden, laitteiden ja ajoneuvojen vienti kasvoi huomattavasti. 

Tuontisäännöstely poistettiin kokonaan ja Christian Berner Oy solmi edustussopimukset mm. Watson Marlowin ja Langguthin kanssa.

 

Suomi kehittyi voimakkaasti 70-luvulla. Kaupunkilähiöitä rakennettiin kiivaasti ja moderneja ostareita syntyi lähiöiden yhteyteen. Televisiosta seurattiin Lasse Virenin kaatumista Münchenin olympialaisissa sekä iloittiin kompuroinnista huolimatta saavutetusta mitalista.

Ympäristöasiat nousivat suomalaisten tietoisuuteen, kun presidentti Urho Kaleva Kekkonen asetti Suomen tärkeimmäksi haasteeksi ympäristönsuojelun. Syntyi ympäristöliike ja Kirka levytti aiheeseen sopivan ”Varrella virran” kappaleen, josta tuli artistin yksi tunnetuimmista hiteistä.

Myös tietotekniikan saralla otettiin ensimmäisiä haparoivia askelia. Nokia Data kehitti Mikko-minitietokoneita ja ensimmäiset tv-pelit valloittivat kodit.

Kansainvälinen kauppa kasvoi ja tullimuodollisuudet helpottivat, kun Suomesta tuli EFTA:n täysjäsen. Paperiteollisuus investoi voimakkaasti, joka vaikutti myös Christian Berner Oy:n toimintaan: kalantereita, pastakeittiöitä, ekstruudereita ja lavaajia myytiin kasvavalle paperiteollisuudelle.

 

Nousukauden vuosikymmen. Teknologia kehittyi huimaa vauhtia ja Mobira Talkman ”tiiliskivi” kuului merkkivaatteissa kiitävien juppien varustukseen. Walkmanin korvalappustereoissa menoa tahdittivat kansainväliset discohitit ja radiossa soi uuden aallon kotimaiset bändit Eppu Normaali, Popeda ja Pelle Miljoona. Yhä useammasta kodista löytyi kotimikro, Commodore 64, ja kotivideoita kuvattiin ahkerasti. Presidentiksi vaihtui Kekkosen pitkän valtakauden jälkeen Mauno Koivisto.

Kodeissa seurattiin aktiivisesti urheilua ja etenkin Suomi-Ruotsi asetelma oli suomalaisille sydämen asia. Juha Mieto hävisi harmittavasti mitalin Ruotsin Thomas Wassbergille vain sadasosasekunnilla, mutta onneksi suomalaiset mäkihyppääjät tahkoivat mitaleja Matti Nykäsen johtaessa palkintotilastoja. Vuosikymmen aloitti myös formulamenestyksen: Keke Rosberg voitti Formula 1 maailmanmestaruuden 1982.

Rahankäyttö lisääntyi valtavasti ja ihmiset kiinnostuivat sijoittamisesta sekä pörssikursseista. Pankit myönsivät auliisti lainoja ja velkarahalla investoitiin runsaasti. Kauppa kukoisti, kaikilla tuntui menevän kerrassaan mainiosti. Christian Berner Oy kasvatti edustamiensa päämiesten määrää, markkinoille tuli muun muassa Robalon konstruktiomuovit.

 

Lama leimasi vuosikymmentä. Suomi syöksyi pankkikriisiin ja korkotaso nousi jopa yli 20 prosentin. Useat suomalaiset yritykset tukeutuivat ulkomaisiin halpakorkoisiin lainoihin, jotka osoittautuivat usealle yritykselle kuolemaniskuiksi. Moni yritys ajautui konkurssiin ja työttömien määrä kasvoi ennätysmäisesti. Presidentiksi valittiin kaksivaiheisella kansanäänestyksellä kansainvälinen diplomaatti ja rauhanneuvottelija Martti Ahtisaari.

Taloudellinen tilanne parani vuosikymmenen loppupuolella ja Nokiasta tuli maailman tunnetuin matkapuhelinvalmistaja. Alkoi Suomen rautateiden sähköistäminen ja ensimmäiset Pendolinot otetiin käyttöön. Christian Berner Oy:n myyntisalkku kasvoi Getznerin tärinäneristystuotteilla.

Nousua näkyi myös urheilun saralla. Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden 1995, Tommi Mäkinen voitti useamman rallin maailmanmestaruuden, Mika Häkkinen hallitsi formularatoja ja Mika Myllylä kahmi mitaleita Naganon olympialaisissa 1998.

 

Vuosituhannen vaihtuminen aiheutti omia jännitysmomentteja: miten maailma selviää milleniumin Y2K:n mahdollisista ongelmista? Huolimatta kaikista uhkakuvista, maailma makasi entisellään aina vuoteen 2001, jolloin New Yorkissa tehtiin koko maailmaa järisyttävä WTC:n terroristi-isku.

Suomessa matkapuhelimet ja internet yleistyivät ja tieto kulki entistä nopeammin. Suomi sai ensimmäisen naispresidentin, Tarja Halosen, ja entinen presidentti Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon pitkästä työstään rauhanrakentajana.

Suomi siirtyi euroon ja ”torilla tavattiin” Lordin euroviisuvoiton ansiosta. Suomalainen musiikki valloitti maailmalla, Daruden Sandstormista tuli yksi Youtuben ladatuimpia hittejä.

Urheilurintamalla nautittiin autourheilun tuloksista: Kimi Räikkönen voitti Formula ykkösen maailmanmestaruuden 2007.

Christian Berner Oy uudisti konsernirakennettaan ja kasvua haettiin voimakkaasti kaikissa maissa. Vuonna 2008 mentiin jälleen kohti finanssikriisiä, talouden kehitys ja investoinnit lähtivät jälleen laskuun.

 

Vuosikymmen herätti maailman tiedostamaan ilmaston lämpenemisen. Pieni ruotsalainen tyttö, Greta Thunberg, nousi ilmastonsuojelun kasvokuvaksi ja sai maailman päämiehet sanattomiksi. Suomen presidentti Sauli Niinistö isännöi huippukokousta, jossa idän ja lännen päämiehet tapasivat puolueettomalla maaperällä.

Vahvistuva digitalisaatio näkyi yhteiskunnassa entistä enemmän – faksi ei kuulunut enää toimiston vakiovarusteisiin. Maailma avautui uudella tavalla, internetin käyttö kasvoi räjähdysmäisesti ja samalla karttui myös kielitaito. Digijättien ohessa toimintaansa kehittivät myös pienemmät yritykset toimialasta riippumatta, uusia applikaatioita syntyi ja somen merkitys kasvoi markkinoinnissa ja kommunikoinnissa.

Tekninen kauppa ei perustunut enää tuonnin osaamiseen vaan asiantuntijapalveluun ja lisäarvon tuottamiseen asiakkaalle. Vuosikymmenen ”kuumat perunat” olivat ympäristönsuojelu ja vihreä siirtymä. Myös Christian Berner Oy:ssä tiedostettiin ympäristöasiat ja kumppaneiksi etsittiin laitetoimittajia, joiden tarjoamilla ratkaisuilla voidaan auttaa asiakkaitamme huomioimaan kestävä kehitys liiketoiminnassaan.

Vuosikymmenen merkittävä steppi oli myös Christian Bernerin listautuminen pörssiin: vuonna 2014 Nasdag Stockholm First North ja vuonna 2016 Small Cap.  

Christian Bernerille vuosikymmen oli myös yritysostojen aikaa. Konsernin tasolla ostettiin useampikin yritys, Suomessa Christian Berner Oy:n toimintaan tuli mukaan mm. Röchlingin omistama suomalainen tytäryhtiö Röchling Leripa PaperTech Oy.  Lisäksi yritys sai uusia päämiehiä, kuten kansainvälisesti palkitun A-SAFE Internationalin ja joustavat törmäyssuojat.

Jääkiekkoareenoilla ja toreilla juhlittiin: Suomen Leijonat voittivat maailmanmestaruuden 2011 ja 2019 ja Suomen naistenjääkiekkomaajoukkue pokkasi hopeaa 2019.

 

Vuosikymmenen alku jää mieleen monelle maailmanlaajuisen pandemian, koronan, vuosina. Korona kuritti yrityksiä ja yksilöitä, mutta myös opetti meille uusia tapoja tehdä työtä etänä kotoa käsin. Teamsit, virtuaaliset tapaamiset ja koronatestit tulivat tutuiksi. Perinteinen myyntityö sai uusia välineitä ja teknisessä kaupassa pandemian vaikutus näkyi auttamatta messujen ja asiantuntijapalvelun siirtymisessä hybridimalliin.

Koronapandemian helpottaessa Euroopassa syttyi myös sota, joka vaikutti paitsi koko maailmaan, niin myös Christian Berner Oy:n arkeen. Ukrainassa sodan keskellä on myös yhteistyökumppaneita, joiden selviytyminen toi sodan myös henkilökohtaiselle tasolle.

Christian Bernerille tämä merkillinen vuosikymmenen aloitus oli myös uusien päämiesten aikaa. Edustamme tänä päivänä useita maailmanlaajuisesti tunnettuja valmistajia ylpeydellä.

Toreilla juhlittiin taas: Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden myös vuonna 2022.

Christian Berner Oy alkuvuodesta 2023

Vuosi 2023 on alkanut mukavasti. Olemme saaneet uusia päämiehiä ja tekninen kauppa on taas vilkastunut ja alkuvuosi on startannut lupaavasti.

Merkittäviä asioita on tapahtunut myös Suomessa. Pidettiin eduskuntavaalit ja Suomi liittyi NATO:on 4.4.2023. Saavutuksia urheilu- ja euroviisukisoissa odotellaan vielä – usko on kova ja ennakkosuosikkien paikat jo lunastettu!

Toivotaan, että tämä vuosikymmen tuo mukanaan hyvää meille kaikille. Toivotaan myös, että maailmaan saadaan rauha ja ihmisillä on hyvä tahto.

 

 

Kuvamateriaalit Christian Bernerin arkisto ja Museovirasto (finna.fi, vapaa käyttöoikeus)

 

Jaa tämä sivu